
Ari Ampuja – vastuullista päätöksentekoa Espoossa
Kuka olen?
Olen Ari Ampuja, kuntapoliitikko, perheenisä ja Pohjois-Espoon asukas. Perheeseeni kuuluu vaimoni, ja aikuiset lapsemme ovat jo lentäneet pesästä. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, ja vuosien kokemus niin asiantuntijatyöstä kuin politiikasta antaa minulle vahvan pohjan tehdä päätöksiä, jotka rakentavat Espoolle kestävää tulevaisuutta.
Kokemusta ja vaikuttamista
Poliittiset luottamustehtäväni:
- Espoon kaupunginvaltuutettu ja valtuustoryhmän sihteeri
- Espoon kaupunginhallituksen varajäsen, tila- ja asuntojaoston jäsen sekä konsernijaoston jäsen
- Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
Näiden tehtävien kautta olen mukana päättämässä asioista, jotka vaikuttavat espoolaisten arkeen joka päivä: kaupungin taloudesta, turvallisuudesta ja liikenteestä.
Arvoni – arkijärkeä ja vastuullisuutta
Olen oikeistokonservatiivi. Uskon, että perinteisissä arvoissa ja toimiviksi todetuissa käytännöissä on voimaa. Maailmaa ei tarvitse keksiä uudelleen, kun hyväksi havaittuja ratkaisuja voidaan kehittää maltillisesti.
Politiikassa vältän utopistisia hankkeita ja keskityn realistisiin ja konkreettisiin asioihin, jotka parantavat espoolaisten arkea. Kaupunginvaltuutetun tehtävä ei ole takertua jokaiseen yksityiskohtaan, vaan tehdä päätöksiä, jotka tukevat turvallista, taloudellisesti vakaata ja toimivaa Espoota.
Tavoitteeni – turvallisuus, talous ja liikenne
Turvallisuus
Espoo on oltava paikka, jossa kaikilla on turvallista elää, niin kaduilla kuin kouluissa. Turvallisuuden peruspilareita ei saa vaarantaa. Espoon pitää olla kaikille turvallinen tila.
Talous
Espoon talouden on oltava kunnossa, ja politiikan pitää luoda positiivinen näkymä niin kuntataloudelle kuin espoolaisten arjelle. Yritysten ja yksityishenkilöiden hyvinvointi rakentavat yhteistä tulevaisuuttamme.
Liikenne
Espoon liikenteen on oltava sujuvaa ja järkevää. Toisin kuin usein väitetään, autoilu ei ole ongelma, vaan toimiva ratkaisu monille espoolaisille perheille ja työntekijöille. Haluan helpottaa autoilijan arkea ja taistella turhia rajoituksia ja kustannuksia vastaan. Autoilulle on olemassa todellinen aito tarve.
Kuntavaalit
Olen toiminut kaupunginvaltuutettuna Espoossa vuodesta 2021. Olin ensimmäiset kaksi vuotta valtuustokaudesta myös kaupunginhallituksen jäsen. Nyt olen kaupunginhallituksen varajäsen, kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston jäsen sekä kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen.
Espoon kasvun tuomat uudet haasteet
Espoon suurin ongelma on hallitsematon ja laadultaan ongelmallinen kasvu. Kaupunki vetää puoleensa ihmisiä, joiden elämä rahoitetaan muiden kustannuksella, mikä aiheuttaa haasteita niin taloudelle kuin turvallisuudelle. Perussuomalaiset ovat Espoossa ainoa puolue ja valtuustoryhmä, joka on ottanut tämän ongelman vakavasti.
Pidän tärkeänä, että Espoo houkuttelee asukkaita ja yrityksiä, jotka luovat lisäarvoa yhteiskunnalle ja tukevat kaupungin hyvinvointia.
Aluevaalit
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää tällä hetkellä sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimen palvelut sekä opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut alueen asukkaille. Hyvinvointialueen henkilöstö on hieman vajaa 10 000 työntekijää ja budjetti noin 2 miljardia euroa. Me maksamme tuosta 2 miljardista noin 640 miljoonaa euroa HUS-yhtymälle erikoissairaanhoidosta.
Perussuomalaiset yleensä ja minä erityisesti olemme hyvinvointialueen johtamisessa arkijärjen ääni. Olemme myös erilaisista intressiryhmistä riippumattomia, joten voimme aidosti keskittyä Länsi-Uudenmaan asukkaiden etujen ajamiseen. Minä haluan käyttää rajalliset rahat alueen asukkaiden peruspalveluihin. Se on ihan riittävän haastava tehtävä ilman ylimääräisiä tavoitteita, kuten ilmastotiekartan asettamat ehdot toiminnan harjoittamiseen.
Hyvinvointialue – palvelut ensin
Hyvinvointialueet eivät olleet perussuomalaisten tavoite, mutta nyt kun ne ovat todellisuutta, haluan varmistaa, että niissä toimitaan järkevästi. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen budjetti on lähes 2 miljardia euroa, ja meidän on käytettävä nämä varat viisaasti. Vastustan rahojen tuhlaamista ylimääräisiin ohjelmiin ja varmistaisin, että rajalliset resurssit ohjataan asukkaiden peruspalveluihin. Tämä on mielestäni vastuullista politiikkaa. Terveydenhoito tuntuu toimivan siten, että kaiken maksava työssäkäyvä keskiluokka maksaa veroillaan sote-palvelut ja sitten he maksavat lisäksi omalla rahalla yksityisellä oman terveydenhoitonsa. Tämän vuoksi minusta asiakasmaksut pitää olla niin korkeat kuin laki sallii.
Miksi äänestäisit Perussuomalaisia ja nimenomaan minua?
Perussuomalaisia kannattaa äänestää Espoossa siksi, että vain Perussuomalaiset tekevät päätöksiä arkijärjellä ilman ideologiaa tai intressiryhmien edunvalvontaa. Perussuomalaiset puolustavat tavallisen espoolaisen elämää, kuten esimerkiksi pieniä kouluja tai vaikkapa työssäkäyvää, autoilevaa ja veroja maksavaa isää tai äitiä, joka on meille arjen sankari. Meille espoolainen arkea suorittava tavallinen asukas on pääosassa.
Perussuomalaisia kannattaa äänestää hyvinvointialueella siksi, että Perussuomalaiset haluavat käyttää rajalliset taloudelliset ja henkilöstöresurssit asukkaiden peruspalveluihin, kun muut puuhastelevat ilmasto-ohjelmien tai paperittomien palveluiden kanssa.
Juuri minua kannattaa äänestää Espoossa siksi, että Espoo tarvitsee vastuullisia, arkijärjellä varustettuja päättäjiä, jotka katsovat tulevaisuuteen ja huolehtivat siitä, että kaupunkimme pysyy turvallisena, taloudellisesti vakaana ja toimivana. Teen päätöksiä, enkä vain huuda sitä, kuinka olen oikeassa antaen tosiasiassa muiden tehdä kaikki päätökset. En ole sidoksissa työväenliikkeeseen enkä rakennusliikkeisiinkään.
Juuri minua kannattaa äänestää aluevaaleissa siksi, että keskityn kauppatieteiden maisterina siihen, mistä aluevaltuustossa päätetään eli budjettiin ja strategiaan. En yritä mikromanageerata hoidon järjestämisessä, kun ei aluevaltuusto suoraan ja välittömästi siihen voi vaikuttaa. Pyrin aluevaltuuston päätöksenteossa siihen, että toimintani välillinen vaikutus on palveluiden paraneminen.
Mitä minulla on tarjottavaa eri kohderyhmille?
Yrittäjän kannattaa äänestää minua siksi, että Espoossa on maltillinen verotus, toimiva elinkeinopolitiikka ja helppo pääsy yksityisautolla palvelujen äärelle. Lisäksi Espoo on turvallinen ja vauras kaupunki, jossa elinkeinotoiminnalle on erinomaiset edellytykset.
Työntekijän kannattaa äänestää minua siksi, että minun politiikallani Espoossa on työpaikkoja ja niitä tulee lisää. Kaupungin elinvoima kasvaa ja töitä on.
Autoilijan kannattaa äänestää minua siksi, että minusta yksityisauto on Espoossa ratkaisu käytännön elämässä suoriutumiseen, kun jotkut näkevät yksityisauton ongelmana. Minä pidän autoilijaa arjen sankarina, joka yrittää suoriutua elämässään työn, perheen, harrastusten ym. vaatimusten kanssa. Auto helpottaa elämää ja lisää espoolaisen asukkaan työn tuottavuutta. Auto lisää myös elinkeinotoiminnan tuottavuutta. Siksi liikeyrityksissäkin käytetään paljon autoja.
On tärkeää, että nimenomaan sinä äänestät kuntavaaleissa. Jos et äänestä, niin muun muassa seuraavia asioita taas halutaan ajaa tulevassa valtuustossa:
- hiilineutraali Espoo 2030
- autoilun vastustaminen kaavoituksessa
- pientalojen vastustaminen kaavoituksessa
- pienten koulujen lakkauttaminen
- kasvisruokailun pakottaminen joka paikkaan
On tärkeää, että nimenomaan sinä äänestät aluevaaleissa. Jos et äänestä, niin muun muassa seuraavia asioita taas halutaan ajaa tulevassa aluevaltuustossa:
- paperittomien eli laittomasti maassa olevien terveyspalvelujen parantaminen sinun kustannuksellasi
- loputtomasti erityistä tukea ja huolenpitoa esimerkiksi tulkkauspalvelujen tai tupla-aikojen muodossa huonosti tai ei lainkaan suomea osaaville
- ilmasto-ohjelma hyvinvointialueelle ja ilmasto-ohjelman noudattamisen seuranta eli asioiden tekeminen kalliiksi tai vaikeaksi
- kasvisruuan tarjoaminen hoitokodissa vanhuksille heiltä kysymättä
Valtuustokauden aikana aikaan saatua tai yritettyä
Länsiradan eli Helsinki-Turku-junan uusi reitti
Valtuuston kokouksessa 15.11.2021 käsiteltiin Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan hyväksymistä. Perussuomalaiset yrittivät muuttaa käsittelyssä kaavaa palauttamalla sen uudelleen valmisteluun, jotta yleiskaavan väestönkasvuvaikutuksia saataisiin maltillisemmiksi karsimalla kaavasta tunnin junaan liittyvä kasvu. Lähes kaikki muut olivat eri mieltä. Perussuomalaisten mielestä Länsirata on turha ja kallis myös Espoolle. Lisäksi radan varteen rakennettavat kerrostalolähiöt eivät tuo Espooseen taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää kasvua.
Länsirata on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka muut puolueet haluavat Espoon kasvavan samalla tavalla kuin tälläkin hetkellä eli ei kestävästi, vaan liian nopeasti. Lisäksi Espoon kasvu on muuttunut kunnalle taloudellisesti kestämättömäksi, mitä se ei menneinä vuosikymmeninä ole ollut. Todettakoon, että jos valtio haluaa rakentaa Helsinki-Turku- junaradan omilla rahoillaan, niin minä tai Espoon Perussuomalaiset emme vastusta. Espoosta löytyy varmasti paikka radalle, kunhan meidän ei tarvitse käyttää rataan euroakaan omaa rahaa.
Ideologinen kotouttamisohjelma. Perussuomalaiset eivät sellaista halunneet, mutta jäimme kantamme kanssa yksin.
Valtuuston kokouksessa 13.6.2022 käsiteltiin Espoon kotouttamisohjelmaa vuosille 2022-2025. Kyseessä on 38-sivuinen dokumentti. Muutosesityksemme sisältö:
Kotouttamisohjelma muutetaan seuraavanlaiseksi: Espoo noudattaa maahanmuuttajien onnistuneen kotoutumisen edistämiseksi seuraavia periaatteita: Espoo tunnustaa, että nykyinen vieraskielisen väestön kasvuvauhti ei mahdollista toimivaa kotoutumista. Espoo vaatii valtiovallalta tiukempaa ja valikoivampaa maahanmuuttopolitiikkaa, joka on edellytys onnistuneelle kotoutumiselle. Espoo pyrkii myös omin toimin poistamaan suomalaiselle yhteiskunnalle haitallisen maahanmuuton vetovoimatekijöitä sekä pyrkii määrätietoisesti hillitsemään maahanmuuttoon perustuvaa taloudellisesti ja sosiaalisesti kestämätöntä väestönkasvua. Espoo luopuu monikulttuurisesta politiikasta, jossa maahanmuuttajien oman kulttuurin ja kielen harrastamista tuetaan yhteiskunnan toimesta. Espoo ei tarjoa palveluita maahanmuuttajien omilla kielillä – maahanmuuttajan tulee sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan eikä päinvastoin. Suomen kielen osaaminen on edellytys suomalaisessa yhteiskunnassa toimimiselle. Espoo ei harjoita maahanmuuttajien suosimista suomalaisten kustannuksella esimerkiksi palkkaamisessa, työllisyyspalveluissa tai opiskelupaikoissa. Kotoutuminen on ennen kaikkea maahanmuuttajan itsensä vastuulla oleva asia. Integraation suhteen ongelmallisten maahanmuuttajien suhteen Espoo harjoittaa ”positiivisen syrjinnän” sijaan paluumuuton edistämistä.
Autoliikenteen helpottaminen Kehä 1:llä Tapiolan ja Otaniemen liittymässä Kalevalantien ja Maarintien kohdalla
Risteyksestä poistettaisiin liikennevalot ja risteyksestä tehtäisiin eritasoliittymä niin kuin muutkin liittymät kehä ykkösellä ovat. Kehä ykkönen on valtion tie, joten Espoo ja valtio jakavat kulut.
Asiaa käsiteltiin valtuuston kokouksessa 22.8.2022. Olin Perussuomalaisten ja valtuuston enemmistön kannalla, jonka mukaan eritasoliittymä rakennetaan. Kyseinen liikennevaloristeys on liikenteen sumppu ja jopa hankala talvella rekoille, kun Länsiväylän suuntaan pitää valoista nousta ylämäkeen.
Espoon teatteri
Valtuuston kokouksessa 21.11.2022 Espoo päätti rakentaa teatterin Tapiolaan kulttuurikeskuksen yhteyteen. Esitin puheenvuoron, jossa kerroin, että sote-uudistuksen seurauksena Espoo on yksi suurimmista häviäjistä Suomen kuntasektorilla. Tulevina vuosina taloudessamme on isoja haasteita. Perussuomalaiset vastustivat Espoon kulttuurikeskuksen teatterin hankesuunnitelman hyväksymistä, mutta me hävisimme äänestyksen.
Espoon kaupunkirata, joka jatkaa lähijunan omia raiteita Leppävaarasta Kauklahteen
Valtuuston kokouksessa 12.6.2023 kaupunkirata hankkeeseen päätettiin lisätä määrärahaa. Perussuomalaiset vastustivat hanketta, koska juuri tällaiset hankkeet ovat taas uusi perustelu sille, kuinka Espoo pitää rakentaa täyteen tornitaloja, kun on se kaupunkiratakin. Saamme uusiin taloihin asukkaaksi uusia espoolaisia, joista liian moni on riippuvainen tulonsiirroista.
Komeetan koulu ja Olarin 2 päiväkotia-hanke
Yritimme puolustaa monen olarilaisen perheen toivetta saada pitää Komeetan koulu. Asiaa käsiteltiin 23.10.2023 valtuuston kokouksessa. Hävisimme Komeetan koulun puolustamisessa, vaikka valtuutetut saivat satojen ihmisten allekirjoittaman adressin Komeetan koulun suojelemiseksi. Koko prosessi oli tyypillistä espoolaista päätöksentekoa. Virkamiehet olivat päättäneet, että Komeetan koulu pitää purkaa, vaikka päiväkodille olisi ollut muitakin paikkoja. Alueen asukkaat olivat sellaisia osoittaneetkin. Valitettavasti valtuuston enemmistö lähti tähän mukaan. Perussuomalaiset eivät lähteneet. Me yritimme puolustaa arkijärkeä, Komeetan koulua ja Olarin asukkaita.
Autopaikkojen määrä kaavoitettaessa uusia asuinalueita ja kaupungin kasvu
Valtuuston kokouksessa 11.12.2023 oli käsittelyssä Lasihytti -asemakaavan hyväksyminen. Kyse on Kauklahden alueella olevasta asemakaavasta. Esitimme muutosta kaavaan näin: Poistetaan kaavamääräyksen 1 §:stä lause: ”Jos tontille rakennetaan valtion tukemaa 40 vuoden korkotukimallilla toteutettavaa vuokra-asuntotuotantoa, voidaan autopaikkoja näiden osalta vähentää 20 %.” Meidän perustelumme oli, että julkisesti tuettua asumista ei ole syytä suosia kaavamääräyksissä, kuten kaupunkisuunnittelulautakuntakin päätti. Hävisimme äänestyksen äänin 49-13 eli aika moni Espoon valtuutettu haluaa vuokra-asuntoja ja vähemmän autopaikkoja Kauklahdenkin alueelle. Tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten Espoon halutaan kasvavan määrällisesti ja laadullisesti. Autottomia vuokra-asukkaita pitää saada tuettuun vuokrataloon Kauklahteen. Perussuomalaiset eivät tätä halunneet.
Oittaan pukukoppi
Valtuuston kokouksessa 22.4.2024 päätettiin lisärahan käyttämisestä Oittaan pukukoppien rakentamiseen. Aiemmin hyväksytty 800.000 euron budjetti ei riittänyt, vaan valtuusto päätti vielä lisätä 158 m2 rakennuksen budjettia 185.000 eurolla. Me vastustimme budjetin kasvattamista. Katsoimme, että 800.000 eurolla pitää saada Oittaan huoltorakennus. Me hävisimme äänin 57-17 eli valtuuston enemmistön mukaan rahaa on. Pukukopit saavat maksaa 985.000 euroa. Myöhemmin näimme, että pukukoppirakennus valmistui yksinkertaisempana kuin suunniteltu ja hinnaksi tuli 800.000 euroa. Tein myöhemmin asiasta Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Hannu Järvisen kanssa valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan, että tarjouksen jättämistä Espoolle muutetaan yksinkertaisemmaksi. Silloin tällaisiin pieniin hankkeisiin voisi saada tarjouksen myös sellaisilta pieniltä rakennusliikkeiltä, jotka näitä 158 m2 rakennuksia rakentavat.
Hiilineutraali tiekartta
Valtuuston kokouksessa 20.5.2024 käsiteltiin ideologista hanketta, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisen ongelman kanssa. Valtuusto hyväksyi hiilineutraali Espoo 2030 -tiekartan, joka on 105-sivuinen asiakirja. On turhaa, kallista eikä lainkaan vaikuttavaa puuhastella tällaisilla asioilla. Suomi pyrkii olemaan hiilineutraali vuonna 2035, johon ei päästä. EU pyrkii olemaan hiilineutraali vuonna 2050. Espoon omilla vielä enemmän kunnianhimoisilla tavoitteilla ei ole mitään merkitystä ilmastoon liittyen. Minä tietysti vastustin tällaista hulluutta, mutta kukaan Perussuomalaisten valtuustoryhmän ulkopuolinen valtuutettu ei ollut samaa mieltä. Tällaiseen Espoossa on rahaa ja henkilöstöresursseja.
Pientalossa asuvan yksityisautoilijan puolustaminen
Valtuuston kokouksessa 16.9.2024 käsiteltiin Vanhan Lillhemtintien asemakaavan muutos. Tässä kyse on siitä, että Henttaan asukkaat on jätetty yhden tieyhteyden varaan, joka kiertää Olarin suuntaan mennessä ja ohittaa koulun. Edellinen kaavamuutos oli virhe valtuustolta ja virhe pyrittiin nyt korjaamaan. Onnistuimme tässä ja Henttaan asukkaan pääsevät jossain vaiheessa ajamaan Vanhaa Lillhemtientietä pitkin Olariin. Olin tässäkin pientalossa asuvan autoilijan puolella.
Espoolaisen rauhallisen asuinalueen rauhan puolustaminen
Tämä ei ole tullut valtuuston käsittelyyn, mutta Perussuomalaiset ovat tässä olleet aktiivisia asian kaikissa käsittelyvaiheissa. Miilukorpeen on otettu käyttöön asemakaavan vastaisesti turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Suomen tiukimman lupaviranomaisen maineessa oleva ympäristö- ja rakennusvalvontakeskus on vähät välittänyt kaavamääräyksistä, kun on pitänyt saada vastaanottokeskus alueelle.
Perussuomalaisten ja alueen asukkaiden aktiivisen työn ansiosta ympäristö- ja rakennuslautakunta on päättänyt, että Miilukorven vastaanottokeskustoimintaa harjoitetaan asemakaavan vastaisesti.
Lahnuksen koulun pelastamisessa olin mukana oman valtuustoryhmän jäsenenä.
Asia ratkesi kaupunginhallituksen päätöksellä ja Lahnuksen koulu sai jatkaa, vaikka virkamiesten pohjaesitys oli, että Lahnuksen koulu lakkautetaan kesällä 2024.
Espoossa opetetaan 47 vierasta kieltä äidinkielenä peruskoulussa.
Vain Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vuodesta toiseen vastustaneet kaupungin talousarviossa tällaista kotoutumista heikentävää rahan käyttöä, että maahanmuuttajille opetetaan vieraita kieliä heidän äidinkielenään koulussa. Tämä ei ole lakisääteistä. Perussuomalaiset ovat ehdottaneet, että vain tilapäisesti Suomessa oleville ulkomaalaisille lapsille voisi opettaa jotakin vierasta kieltä omana äidinkielenään. Sellainen kieli voisi olla esimerkiksi englanti kansainvälisten asiantuntijoiden lapsille. Sen sijaan täällä pysyvästi asuville pitäisi opettaa koulussa äidinkielenä vain suomea tai ruotsia. Muiltakin puolueilta kuin Perussuomalaisilta kuulee tähän liittyen joskus järkeviä ajatuksia, mutta talousarviosta äänestettäessä me jäämme tässä yleensä lähes tai täysin yksin.
Tapiolan uimahalliin riittää rajattomasti rahaa
Espoon kaupunginvaltuuston esityslistalla 24.3.2025 oli kaupungin päätöksenteossa vuosien ajan mukana ollut Tapiolan uimahallin remontti. Kaupunginhallituksen pohjaesitys valtuustolle oli, että Tapiolan uimamallin peruskorjauksen ja laajennuksen tavoitekustannusta korotetaan 9,5 miljoonalla eurolla entisestä 46 miljoonasta eurosta. Kyseessä on 25-metrinen vanhentunut uimahalli. Uusi 50-metrinen uimahalli maksaa Espoonlahteen 35 miljoonaa euroa perusversiona ja 46 miljoonaa euroa lisättynä 25 metrin mittaisella hyppyaltaalla.
Espoon kaupunginvaltuusto päätti käyttää rahaa Tapiolan ongelmallisen uimahallin korjaamiseen 55,5 miljoonaa euroa äänin 54 – 20. Tyhjää äänesti yksi henkilö. Kyseisellä rahalla olisi saanut Tapiolan urheilupuistoon samanlaisen 50 metrin hallin 25 metrin hyppyaltaalla, mitä Espoonlahteen toivotaan ja luultavasti rakennetaan jossain vaiheessa. Tämä ei valtuustolle kelvannut, vaan itse rakennuksesta tuli niin tärkeä päätöksenteossa, että Tapiolan uimahallin korjaaminen saa Espoossa maksaa ihan mitä tahansa. Kun virallisestikin puhutaan tavoitekustannuksesta 55,5 miljoonaa euroa, niin selvää on, että lopullinen kustannus on vielä paljon enemmän. Perussuomalaiset epäilevät, että 70 miljoonaa ylittyy. Sillä saisi kaksi tavallista 50 metrin uimahallia.
Äänestys jakoi valtuustoryhmiä Espoossa. Perussuomalaisten valtuustoryhmästä seitsemän valtuutettua kahdeksasta äänesti tavoitekustannuksen korottamisesta vastaan. Minä tietysti myös vastustin valtavan suuria korjauskustannuksia. Lopputulos on, että Tapiolan uimahallista ei koskaan tule hyvää ja pitkäaikaisesti toimivaa uimahallia, mutta kallis ja epäonnistunut uintimuseo siitä tulee.
Ota yhteyttä!
Yhteystietoni ovat:
Puh: 040 098 9633
Sähköposti: ari.ampuja@outlook.com
Olet myös tervetullut keskustelemaan kanssani sosiaalisessa mediassa:

Kuva: Juha Kalaoja